2010-luvun asiantuntija osaa kohdata median ja antaa osuvia lausuntoja. Hän miettii perusviestinsä, vastaa toimittajan kysymyksiin ja tietää, milloin kannattaa sanoa ei tai en tiedä. Asiantuntija hallitsee asiasisältönsä lisäksi vakuuttavan esiintyminen myös median paineen alla. Julkisuus ei riepottele häntä, vaan on areena tuoda omia ja organisaation näkemyksiä esille.
Juha Lappalainen kertoo mediavalmennuksen tavoitteista:
Me lupaamme Tässä tehopäivässä keskityt toimittajan kohtaamiseen ja haastattelutilanteen hallintaan. Saat palautetta taidoistasi ja harjoittelet kaikkein vaativinta haastattelutilannetta, keskustelua kameran edessä.
Jos osaa tunnustaa, ettei osaakaan kaikkea itsestään, voi olla tyytyväinen: oppiminen on alkanut. Taitavan puhujan taidot voi oppia harjoittelemalla ja ajattelemalla oikeita kysymyksiä. Mediaa ei voi aina hallita, mutta sen kanssa voi oppia toimimaan.
Mitä me odotamme sinulta? Olennaista on, että haluat kehittää mediaesiintymistaitojasi. Haluat harjoitella, vastaanottaa ja antaa palautetta sekä oppia uutta. Ehkä myös luopua vanhoista maneereista.
Noin kaksi viikkoa ennen valmennusta vastaat kyselyyn, jossa pohdit itseäsi mediaesiintyjänä. Harjoitukset suunnitellaan osallistujien omia tarpeita vastaaviksi.
Hyödynnä kimppahinnat! Kun organisaatiostasi osallistuu samaan avoimeen koulutukseen kaksi tai useampi, myönnämme organisaatiosi edustajille koulutuksen hinnasta 10 % alennuksen. Alennus huomioidaan laskutuksen yhteydessä. Etua ei voi yhdistää muihin alennuksiin.