Ilmoittaudu koulutukseen

Sinebrychoff – esimiesviestintä

Sinebrychoff
Susanna Tainio, Head of HR Development
Miika Heikkilä, TPM-koordinaattori

Infor on räätälöinyt Sinebrychoffille valmennuksia mm. esimiestyöhön, työyhteisön vuoro-vaikutukseen ja palaverikäytäntöihin.

Avoin kehittymismahdollisuus

Tainio Susanna

”Yhtä tiettyä syytä tai kohderyhmää valmennuksille ei ole ollut”, kertoo Sinebrychoffin henkilöstön kehittämisestä vastaava Susanna Tainio. ”Sen sijaan pyrimme valmennusten avulla edistämään osallistavaa johtamista sekä avoimempaa palautteen anto- ja vastaanottokulttuuria.”

”Me haluamme tarjota avoimen kehittymismahdollisuuden esimiehillemme sekä kaikille, jotka haluavat kasvattaa tietoja ja taitoja vuorovaikutuksesta työyhteisössä”, Tainio kertoo.

Avoin viestintäkulttuuri sekä laadukas esimiestyö ovat Tainion mukaan asioita, joita Sinebrychoffilla pidetään arvossa.

”Viestintävalmennukset nivoutuvat työntekoon oman toiminnan ja työskentelytapojen kautta”, Tainio kuvailee. ”Pikkuhiljaa työskentelykulttuuri muuttuu avoimempaan suuntaan – on okei kommentoida ja antaa palautetta.”

”Laadukas esimiesviestintä on tärkeä aihepiiri, josta täytyy aina muistuttaa itseään”, Tainio huomauttaa. ”Esimiesten täytyy saada konkreettisia työkaluja arkipäivän viestintätilanteisiin etenkin teollisella alalla, jossa nämä asiat eivät välttämättä sisälly koulutukseen.”

Valmiuksia vaikeiden asioiden käsittelyyn

Esimiesvalmennuksiin osallistuneen TPM-koordinaattori Miika Heikkilän mielestä ihmisten välinen vuorovaikutus on mielenkiintoinen aihe ja työn viestintätilanteita käsittelevät valmennukset ovat aina tervetulleita.

”Esimiesvalmennukset herättävät aina ajattelemaan omia käytäntöjä esimiehenä. Minusta ne auttavat selviämään arjessa paremmin ja siksi niitä ei ole koskaan liikaa”, Heikkilä toteaa.

Heikkilä kokee saaneensa valmennuksesta apua erityisesti vaikeista asioista keskustelemiseen.

”Meillä oli valmennuksen aikaan YT-neuvottelut käynnissä ja toivoimme, että käyttäisimme sitä käytännön esimerkkinä valmennuksessa”, Heikkilä kertoo. ”Keskustelimme yhdessä siitä, miten vaikeitakin asioita voi tuoda esiin ja miten niistä pitäisi puhua. Nyt tuntuu, että osaan konkreettisemmin valmistautua tällaisten isojen asioiden käsittelyyn.”

Susanna Tainio näkee valmennukset ikään kuin työnantajan kädenojennuksena esimiehiä kohti – heitä ei jätetä oman onnensa nojaan.

”Me näemme viestinnän tärkeänä osana esimiestyötä”, Susanna Tainio toteaa. ”Esimiesvalmennus antaa henkilökohtaisia valmiuksia ja todellisia työkaluja omaan esimiestyöhön. Se on luonnollinen osa meidän viestintäkokonaisuuttamme.”

Lisää asiakaspalautteita


Inforin tuotteita ovat viestinnän valmennus ja konsultointi sekä ammattikirjallisuus. Sparraamme viestinnässä ja sen arvioinnissa sekä mittaamisessa. Lisäksi autamme viestinnän ammattilaisten rekrytoinneissa.